Näin kolmantena eli viimeisenä opiskeluvuotenani minun on hyvä miettiä ammatillista kasvua ja kehitystäni ohjaajana. Kolmessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja olen kerryttänyt ohjauskokemusta runsaasti käytännön harjoituksilla.
Kun hain opiskelemaan Seurakuntaopistolle, en ollut ohjannut koskaan mitään. En ole toiminut esimerkiksi isosena enkä pitänyt minkäänlaisia kerhoja nuorempana, joten kaikki ohjaaminen oli minulle uutta ja jännittävää. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana jännitin tosi paljon ohjaustilanteita enkä uskaltanut haastaa itseäni vaan ohjasin mielelläni pelejä ja leikkejä, jotka tunsin jo ennestään. Ahdistuin ajatuksesta, että mokaisin ohjauksen täysin. Nykyään olen jo aika itsevarma ohjaaja ja uskallan kokeilla uusia asioita. Mokaaminen ei välttämättä olekaan paha asia ja maailmanloppu, vaan siitä voi parhaimmillaan oppia paljonkin!
Ehkä suurinta ammatillista kehitystä minussa tapahtui toisen opiskeluvuoden puolen välin jälkeen, kun tiimimme ydintehtävä muuttui projekti- ja tapahtumatuotannosta tilatiimiksi. Olin jo tottunut tiimioppimismalliin ja huomannut sen sopivan minulle oikein hyvin. Jotenkin sen kautta, että pääsi konkreettisesti tekemään alan töitä päivittäin rohkaistuin ohjaajana ja ylipäätään ihmisenä sekä tiimitoverina; nykyään uskallan sanoa mielipiteeni suoraan ja antaa kavereille rehellistä palautetta. Toki Friendzone- ja Rubiinivuoroissa meninkin aika usein sieltä, missä aita on matalin, mutta sain kuitenkin paljon itsevarmuutta ja haastoinkin joskus itseäni mm. NHL-turnauksen muodossa. Myös työssäoppimisjaksoni Kuhmon starttipajalla lisäsi itsevarmuuttani kun huomasin, kuinka hyvin tulin toimeen erityisnuorten kanssa. Myös alkuvaikeudet startilla ja niistä yli pääseminen lisäsivät itsevarmuuttani.
Nykyään koen jo olevani itsevarma ja hyvä ohjaaja. Vahvuuksiani ovat tietynlainen rentous, huumorintaju ja täsmällisyys. Kehitystä toivoisin vielä asioiden selkeästi ilmaisuun (esimerkiksi pelien säännöt on joskus vaikeaa selittää, jos peli ei ole minulle täysin tuttu) sekä myös rauhallisena pysymiseen stressaavissa ja hermoja raastavissa tilanteissa. Voisin myös haastaa itseäni vielä enemmän ohjaustilanteissa ja siihen pyrinkin viimeisten Friendzone- ja Rubiinivuorojeni aikana. Kaiken kaikkiaan koen kuitenkin jo pystyväni tekemään alan töitä ja jopa nauttimaan siitä, toisin kuin kolme vuotta sitten opintojeni alussa.
Kun hain opiskelemaan Seurakuntaopistolle, en ollut ohjannut koskaan mitään. En ole toiminut esimerkiksi isosena enkä pitänyt minkäänlaisia kerhoja nuorempana, joten kaikki ohjaaminen oli minulle uutta ja jännittävää. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana jännitin tosi paljon ohjaustilanteita enkä uskaltanut haastaa itseäni vaan ohjasin mielelläni pelejä ja leikkejä, jotka tunsin jo ennestään. Ahdistuin ajatuksesta, että mokaisin ohjauksen täysin. Nykyään olen jo aika itsevarma ohjaaja ja uskallan kokeilla uusia asioita. Mokaaminen ei välttämättä olekaan paha asia ja maailmanloppu, vaan siitä voi parhaimmillaan oppia paljonkin!
Ehkä suurinta ammatillista kehitystä minussa tapahtui toisen opiskeluvuoden puolen välin jälkeen, kun tiimimme ydintehtävä muuttui projekti- ja tapahtumatuotannosta tilatiimiksi. Olin jo tottunut tiimioppimismalliin ja huomannut sen sopivan minulle oikein hyvin. Jotenkin sen kautta, että pääsi konkreettisesti tekemään alan töitä päivittäin rohkaistuin ohjaajana ja ylipäätään ihmisenä sekä tiimitoverina; nykyään uskallan sanoa mielipiteeni suoraan ja antaa kavereille rehellistä palautetta. Toki Friendzone- ja Rubiinivuoroissa meninkin aika usein sieltä, missä aita on matalin, mutta sain kuitenkin paljon itsevarmuutta ja haastoinkin joskus itseäni mm. NHL-turnauksen muodossa. Myös työssäoppimisjaksoni Kuhmon starttipajalla lisäsi itsevarmuuttani kun huomasin, kuinka hyvin tulin toimeen erityisnuorten kanssa. Myös alkuvaikeudet startilla ja niistä yli pääseminen lisäsivät itsevarmuuttani.
Nykyään koen jo olevani itsevarma ja hyvä ohjaaja. Vahvuuksiani ovat tietynlainen rentous, huumorintaju ja täsmällisyys. Kehitystä toivoisin vielä asioiden selkeästi ilmaisuun (esimerkiksi pelien säännöt on joskus vaikeaa selittää, jos peli ei ole minulle täysin tuttu) sekä myös rauhallisena pysymiseen stressaavissa ja hermoja raastavissa tilanteissa. Voisin myös haastaa itseäni vielä enemmän ohjaustilanteissa ja siihen pyrinkin viimeisten Friendzone- ja Rubiinivuorojeni aikana. Kaiken kaikkiaan koen kuitenkin jo pystyväni tekemään alan töitä ja jopa nauttimaan siitä, toisin kuin kolme vuotta sitten opintojeni alussa.
Kommentit
Lähetä kommentti