Siirry pääsisältöön

Kirjaesittely (Äidinkieli 3)


Luin tätä tehtävää varten Stephen Kingin kirjoittaman kirjan Carrie. Kirja on julkaisu englanninkielisenä 1974 ja ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1987. Valitsin juuri tämän kirjan, koska olen halunnut lukea sen jo pidemmän aikaa, sillä Stephen King on yksi lempikirjailijoistani. Lisäksi pikkusiskoni omistaa tämän kirjan, joten sain lukea ihan omaan tahtiini eikä tarvinnut muistaa palautuspäivää, kuten kirjastosta lainattujen kirjojen kanssa.

Kirja kertoo tytöstä nimeltä Carrie White, joka käy koulua Chamberlainin pikkukaupungissa. Hän asuu kiihkouskovaisen äitinsä kanssa, joka käyttää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa Carrieta kohtaan jos tämä toimii hänen tahtonsa vastaisesti. Koulussa Carrieta kiusataan, ja on kiusattu jo vuosia, ala-asteelta lähtien. Häneen on kohdistettu julmiakin temppuja, mutta Carrie on tottunut kiusaamisen kohteena olemiseen ja oppinut sietämään sitä.
Hänellä on kuitenkin erityinen kyky, telekinesia, jonka avulla hän voi esimerkiksi liikutella esineitä pelkästään ajatuksen voimalla. Carrie päätyy koulun kevättanssiaisiin, missä hän joutuu nöyryytetyksi muiden toimesta ja Carrien sietokyky loppuu. Tämän illan jälkeen Chamberlain ei koskaan enää ole entisensä...

Kirja oli mielestäni todella hyvä ja mukaansatempaava, joskus aloitettuani lukemisen en olisi millään malttanut lopettaa. Teksti on helppolukuista ja itse ainakin tykkään paljon Kingin kirjoitustyylistä. Kirjassa ei ollut pelkkää kerrontaa, vaan välissä oli myös ns. lehtiartikkelin pätkiä, uutissähkeitä ja ihmisten haastatteluja kirjan tapahtumista. Tämä auttoi säilyttämään mielenkiinnon myös vähemmän kiinnostavissa kohdissa, koska niissä annettiin pieniä vihjauksia tulevista tapahtumista. Tunnelma välittyi todella hyvin tekstin kautta, mistä pidin erityisen paljon. Kirjassa on mielestäni myös tärkeä sanoma siitä, miten kiusatuksi joutuminen voi vahingoittaa ihmisen mielenterveyttä ja että kiusaamisella on aina omat seurauksensa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteilijan esittely ja teoksen arviointi

Kuka on kyseessä? Mitä taiteenalaa hän edustaa?   Salvador Dalí , hän oli taidemaalari, kuvanveistäjä ja elokuvakäsikirjoittaja mutta hänet tunnetaan parhaiten surrealistisista maalauksistaan.   Milloin ja missä hän eli? Kerro myös tärkeimpiä asioita hänen elämästään.   Hän eli Espanjassa 1904 – 1989 eli koko elämänsä. Hänellä oli yksi sisar, Ana Maria, ja hänen yksivuotiaana kuollut isoveljensä oli m yös nimeltään Salvador. Tämän takia Dalísta tuli epävarma ja huomionkipeä, sillä hän tunsi olevansa kuolleen veljensä korvike. Dalí sai 14-vuotiaana esimmäistä kertaa töitään Figuerasissa järjestettyyn taidenäyttelyyn. 17-vuotiaana hän pääsi opiskelemaan Madridin taideakatemiaan. Menestystä hän saavutti 25-vuotiaana näyttelyllään Barcelonassa avantgardegalleriassa.   Miten hänen elinolonsa ja -aikansa näkyy hänen töissään?   1920-luvulla Dalí kehitti oman merkki- ja symbolikielensä, jota hän käytti laajalti myös myöhäisemmässä t...

Terveisiä Monarilta!

Olen nyt ollut noin kaksi viikkoa työssäoppimisjaksolla Jynkän Monarilla Kuopiossa. Olen tykännyt aivan mahdottoman paljon! Työkaverit ovat todella mukavia ja rentoja, samoin nuoret. Kaikki ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja tunnen oloni tervetulleeksi. Varsinkin ala-asteikäiset haluavat usein pelata biljardia minun kanssani, olen kohta varmaan jo mestari biljardissa. En ole oppinut vielä mitään uutta, sillä nuorisotilatyö on aika tuttua minulle jo ennestään. Eilen pääsin mukaan nuorisotyöntekijöiden palaveriin, missä oli nuoriso-ohjaajia joka puolelta Kuopiota. Tänään Monarilla on ala-asteikäisten disco, jota odotan innolla! En ole moneen vuoteen päässyt mukaan järjestämään discoa ja onhan se kivaa vaihtelua perustilatyöhön. :) Näyttöpapereitakin olen jo katsellut ja alkanut pikkuhiljaa täyttämäänkin. Näytöstä minulla on hyvä fiilis, ei näytä todellakaan yhtä vaikealta kuin OET. Suoritan siis nuoren sosiaalinen vahvistaminen-näytön täällä työssäoppimassa ollessani. Tunteja täll...

Kielen ja kulttuurin merkitys (Äidinkieli 3)

Minun mielestäni on hienoa, että meillä suomalaisilla on oma kieli emmekä käytä jokapäiväisessä kommunikaatiossamme esimerkiksi englantia, kuten monissa muissa maissa. Suomen kieli ei ehkä ole se kaikista kaunein ja romanttisimman kuuloinen, mutta se on kuitenkin äidinkieleni jota osaan käyttää sujuvasti ja osaan parhaiten ilmaista itseäni suomeksi. Suomen kieli on myös ehkä yksi vaikeimmista kielistä oppia, joten on hienoa puhua sitä äidinkielenäni. Kulttuuri on käsitteenä todella laaja, siihen kuuluu lähestulkoon kaikki taiteesta tapakulttuuriin. Suomalainen tapakulttuuri voi ulkomaalaiselle näyttäytyä jopa töykeänä, sillä stereotyyppinen suomalainen ei puhu tuntemattomille joukkoliikennevälineissä eikä välttämättä edes tervehdi naapureitaan. Pakko myöntää, etten itsekään kovin usein juttele tuntemattomille, koska olen todella huono ns. "small talkissa". Naapureitani kyllä tervehdin jos he rappukäytävässä tulevat vastaan. Tästä huolimatta Suomi on kuitenkin melko vapaa ma...